Arja Karhuvaara

AKT ja SAK toimivat edesvastuuttomasti taloustilannetta ja tulevia työsukupolvia kohtaan

02.02.2010

Istuntokausi alkoi henkilövalintojen merkeissä. Eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtajan tehtävään valittiin lopulta kahdesta pystyvästä naisesta toinen – arvalla. Demokratialla on toimintatavat, jotka aina yllättävät. Puhemiehen vaali varmisti S. Niinistön linjan Eduskunnan taloudenpidon ja hallinnon tervehdyttämisessä. Eri asia onko se kaikkien mieleen. Tiettyjä korjauksia on kuitenkin vain tehtävä, jotta historiallisesti pömpöösiksi kaverien työpaikaksi muotoutunut hallintolaitos pysyisi taloudellisestikin toimivana.

Kevään rankin lakipaketti tulee olemaan vanhuspalvelulaki sekä terveydenhuoltolaki. Toivottavasti hallituskumppani lopulta ymmärtää, että yliopistosairaaloiden mukainen jako erityisjärjestämisalueisiin on välttämätön. Jonkun täytyy hallita ja koordinoida työpaikat, tarvittava tutkimus,  ammattikoulutus, perustason terveydenhoito ja erityisosaaminen niin, että ihmisen hoitopolku on järkevä, nopea ja valvottu. Ennaltaehkäisevien toimien suunnitelmat ja vaikuttavuus voidaan näin myös verrattavasti mitata. Ministeri Risikolle voimia ja kaikki tuki.
 
 Työurien pidentyminen kansalaisten toimintakykyisen eliniän pidentyessä on realiteetti, samoin miljardi euroa jokaista lisääntynyttä työvuotta kohti valtion kassaan.  On täydellistä edesvastuuttomuutta nykyisiä päättäjiä ja golfin pelaamiseen ennenaikaisesti eläköityviä suuria ikäluokkia tulevaisuudessa hoitavia työelämäsukupolvia kohtaan jarruttaa eläkelakeja. Yhtä edesvastuutonta ja lyhytnäköistä on käyttää lakkoa työmarkkina-aseena tilanteessa, jossa kuljetusyritykset ja satama kärsivät taloustaantumasta. Vai onko tarkoitus siirtää kuljetukset ja tavarat nykyistä nopeammin ulkolaisiin käsiin ja järjestää loputkin alan työntekijät työttömyyseläkkeelle. Työväestön asiaa ja tulevaa huoltosuhdetta näillä asenteilla ei ainakaan paranneta. Tästä kaikesta voin olla huolissani myös 3 nuoren työläisen äitinä.

< Takaisin

 





Tunnelmia viimeisestä vaaleja edeltävästä viikonlopusta:

(Klikkaa kuva isommaksi)



  Luvassa kaunis vaalisää!



 Lauantain sotilaskotisisarten yhteinen juhla. 



 Sotilaskotisisaria!



 Oma lippukuntani, Suomenlinnan Merisudet jatkaa saarivaltakunnan partioperinteitä edelleen sukupolvesta toiseen. Kiitos siitä fiksuille nuorillemme! Meidän aikuisten tehtävä on pitää yllä mahdollisuuksia toimia.

Terveiset Ahvenanmaalta!

Ahvenanmaan edustaja Fredrik Karlström on monitoimi-yrittäjänä mm. radiokanava- sekä rakennusalalla menestynyt ja asiantunteva elinkeinoelämän tuntija Pohjoismaiden neuvoston konservatiiviryhmässä. Malliesemerkki innovatiivisesta nuoresta yrittäjästä.



Jäinen meri Suomenlahdella



Joulukuusi 2010



Pitäjänmäkipäivässä Kansallisen Lastenliiton Helsingin piirijärjestön toiminnanjohtajan Pirjo Tolvasen kanssa 12. syyskuuta.



Laiturikuva



Vallisaaressa heinäkuussa 2010



Karhuvaara ja Mäkelä partioparlamentin rastivahteina 24.4.2010:



Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Tukhomassa 26-29.11.2009:



Turussa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa:



Jos rakastat - elokuvan kuvauksissa kesähelteillä eduskuntatalon portailla Outi Mäkelän kanssa: