Arja Karhuvaara

KANNATAN KOLMEA YDINVOIMALUPAA SUOMEEN

12.03.2010

Tämän päivän Helsingin Sanomien A5 sivun “Eduskunnassa vielä laaja epävarmuus lisäydinvoimasta” -artikkelin kuvassa kohdallani oli virheellisesti kannatukseni kahdelle ydinvoimaluvalle. Kannatan Suomeen KOLMEA ydinvoimalupaa jo nyt koska lisääntyneeseen energiantarpeeseen pitää voida varautua hyvissä ajoin ennen talouden nousua. Todellisuudessa siis kahta uutta lupaa ja Loviisan nykyisten laitosten uudistamislupaa. Mielestäni Suomesta tulee voida myös viedä energiaa ja lisäksi lauhdelämmön talteenotolla parannetaan energia- ja lämpötalouden omavaraisuutta. Pahoittelen virheellistä lehtitietoa.

< Takaisin

 





Tunnelmia viimeisestä vaaleja edeltävästä viikonlopusta:

(Klikkaa kuva isommaksi)



  Luvassa kaunis vaalisää!



 Lauantain sotilaskotisisarten yhteinen juhla. 



 Sotilaskotisisaria!



 Oma lippukuntani, Suomenlinnan Merisudet jatkaa saarivaltakunnan partioperinteitä edelleen sukupolvesta toiseen. Kiitos siitä fiksuille nuorillemme! Meidän aikuisten tehtävä on pitää yllä mahdollisuuksia toimia.

Terveiset Ahvenanmaalta!

Ahvenanmaan edustaja Fredrik Karlström on monitoimi-yrittäjänä mm. radiokanava- sekä rakennusalalla menestynyt ja asiantunteva elinkeinoelämän tuntija Pohjoismaiden neuvoston konservatiiviryhmässä. Malliesemerkki innovatiivisesta nuoresta yrittäjästä.



Jäinen meri Suomenlahdella



Joulukuusi 2010



Pitäjänmäkipäivässä Kansallisen Lastenliiton Helsingin piirijärjestön toiminnanjohtajan Pirjo Tolvasen kanssa 12. syyskuuta.



Laiturikuva



Vallisaaressa heinäkuussa 2010



Karhuvaara ja Mäkelä partioparlamentin rastivahteina 24.4.2010:



Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Tukhomassa 26-29.11.2009:



Turussa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa:



Jos rakastat - elokuvan kuvauksissa kesähelteillä eduskuntatalon portailla Outi Mäkelän kanssa: