Arja Karhuvaara

Tukeeko uusi hallitusohjelma vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä ja yliopistorahoitusta?

12.08.2011

Yrittäjien ja yritystoiminnan verottamisen kiristyminen johtaa mielenkiintoiseen tilanteeseen hyväntekeväisyystyössä. Yliopistorahoitus ja monien kehitysyhteistyökohteiden rahoitus kun hoidetaan merkittävin osin vapaaehtoisten lahjoitusten avulla.
Lahjoittajien määrä on lisääntynyt voimakkaasti ansaittujen pääomien kasvun myötä. Entä nyt kun verottaja vie 2-4% suuremman osan veron muodossa yleiseen käyttöön?
Veroissa osuuttaan maksava Lahjoittaja ei voi enää päättää lahjoituksen kohdetta ja toisaalta, pieniä tuloja saavalla ei enää ole maksuvalmiutta lahjoitusten tekemiseen.

Yli 200.000 euron perinnöt verotetaan myös nykyistä voimakkaammin, mikä nostaa hintaa siirtää kannattavaa yritystä eteenpäin. Tyhjennetystä taseesta ja huonosta tuloksesta ei myöskään vapaaehtoisia lahjoituksia tehdä.

< Takaisin

 





Tunnelmia viimeisestä vaaleja edeltävästä viikonlopusta:

(Klikkaa kuva isommaksi)



  Luvassa kaunis vaalisää!



 Lauantain sotilaskotisisarten yhteinen juhla. 



 Sotilaskotisisaria!



 Oma lippukuntani, Suomenlinnan Merisudet jatkaa saarivaltakunnan partioperinteitä edelleen sukupolvesta toiseen. Kiitos siitä fiksuille nuorillemme! Meidän aikuisten tehtävä on pitää yllä mahdollisuuksia toimia.

Terveiset Ahvenanmaalta!

Ahvenanmaan edustaja Fredrik Karlström on monitoimi-yrittäjänä mm. radiokanava- sekä rakennusalalla menestynyt ja asiantunteva elinkeinoelämän tuntija Pohjoismaiden neuvoston konservatiiviryhmässä. Malliesemerkki innovatiivisesta nuoresta yrittäjästä.



Jäinen meri Suomenlahdella



Joulukuusi 2010



Pitäjänmäkipäivässä Kansallisen Lastenliiton Helsingin piirijärjestön toiminnanjohtajan Pirjo Tolvasen kanssa 12. syyskuuta.



Laiturikuva



Vallisaaressa heinäkuussa 2010



Karhuvaara ja Mäkelä partioparlamentin rastivahteina 24.4.2010:



Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Tukhomassa 26-29.11.2009:



Turussa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa:



Jos rakastat - elokuvan kuvauksissa kesähelteillä eduskuntatalon portailla Outi Mäkelän kanssa: