Arja Karhuvaara

Synkkiä pilviä valtakunnan yllä vai ihanista syyspilvistä nautiskelua

20.10.2011

SYYSKYLVÖJÄ JA SADONKORJUUTA
Maatilan ja sen mukana ex-vauraan suomalaisen maanviljkelijänkin puuttuessa kuvioista keskityn syystöihin valtion vuokrapläntillä sijaitsevassa ja työllisyyttä ylläpitävässä omakotitalossamme. Sadonkorjuu hoituu kauppatorilla lompakon ja aivan liian pienen pakastimen mahdollistamissa rajoissa.

3-metrinen laivastoni vadelmanpunaisine soutuveneineen ja vaaleansinisine purjevenepenkkeineen täyttyy vähitellen, hiuksille tosin terveellisellä, sadevedellä. Vedellä täytttyy myöskin kotini portaiden edusta vuosikymmeniä siivoamatta olevan hiekoitushiekan täyttämän sadevesiuran täyttyessä jatkuvasti hiekkavuorella.
Kaupungin oma puistojen huoltoyhtiö Stara katkoo saarten lehmuksista, kuten muistakin huoltamistaan puistoista, puiden alimpia oksia, jotta KONEILLA mahtuu tekemään talvihuoltoa. Hyvä niin, paitsi, että, ainakin kotini edessä seisovan puurivistön pääongelma ovat lahot ja kuivat latvukset. Ne seisovat lohduttoman kaljuina kunnes putoavat syysmyrskyssä. Toivottavasti eivät kuitenkaan ohikulkijoiden niskaan.

TIETSIKOISTA JA LIIKUNNASTA
Kaupunginvaltuuston kokousmateriaalin siirryttyä tietokoneelle sitoo ruutuun ja työpöytään. Vaikeita niskaoireitani pienen läppäriruudun katsominen ei myöskään helpota. Miten kipeitä viisikymppisiä nykyiset tietsikan kanssa symbioosissa elävät nuoret aikanaan ovat tulisi jo nyt olla nykyistä vakavammin otettava ongelma. Puhumattakaan siitä miten jatkuva ruudun aiheuttama valosäteily vaikuttaa näköhermojen kautta aivojen kemiaan. Paljonko nykyisin työelämässä väsyvistä nuorista kärsii vain tietokoneen väsyttämistä aivoista?
Vähitellen syntyy toki sukupolvi, jonka aivot kehittyvät alusta alkaen yhdessä tietokoneen kautta tapahtuvan, näköön ja kuuloon perustuvan impulssimeren kanssa. Mielenkiintoista nähdä miten liikkumistaitojen käy ja muuttuvatko niiden eri osa-alueiden herkkyysajankohdat lapsen ja nuoren kehityksessä.
Satsaus mm. koulujen välituntiliikuntaan ja perheille maksuttomiin liikuntakerhoihin on joka tapauksessa oikea suunta tukea lapsen kehittymistä. Aivotkin tutkitusti kehittyvät vielä liikkeen myötä.

Jo muutama vuosi sitten uutisoitiin ensimmäisistä lasten osteoporoosimuutoksista, tällä viikolla uudelleen. D-vitamiinin ja kalkin liian vähäinen saanti, luun sitkeyttä ja massaa lisäävän liikunnan puute sekä auringon ulottumattomissa kyyhöttäminen ovat päätekijät. Sananmukaisesti päätekijät ne ovat maahanmuuttajilla, joista somalialaiset naiset ovat selvin ryhmä. Hunnutettuna kulkeminen ei ole näillä leveysasteilla kovinkaan terveellinen tapa. Maailmalla eniten osteoporoosia havaitaan Saudi-Arabian naisilla.

SENIOREILLE LIIKETTÄ PÄIVÄÄN
Ikäihmisille tulisi samalla saada perustetttua nykyistä enemmän matalan kynnyksen liikuntapuistoja lasten leikkikenttien yhteyteen. Ainakin selkeimmin ikääntyneisiin kaupunginosiin.
Kotiin vietävä liikunta ja lääkinnällinen kuntoutus yhdessä tarpeenmukaisten apuvälineiden kanssa kohentaa ikäihmisten ja myös Altzheimerin tautia sairastavien henkilöiden toimintakykyä ja vireyttä. Tämän kun vielä ymmärtäisi sosiaalivirastokin ikäihmisten palveluja järjestäessään. Palveluseteli sopisi hyvin kyseisen palvelun ostamiseen mikäli kaupungin omalla toiminnalla liikuttajien/kuntouttajien määrää ei voi lisätä.

Liikuntavirasto järjestää kotonaan elävien ikäihmisten toimintakykyä parantavia liikuntaryhmiä. Ryhmiä on jouduttu lopettamaan koska ne ovat jatkuvasti vajaita. Ne ihmiset, jotka ryhmiä eniten tarvitsisivat eivät pääse niihin asuessaan yksin ja tarvitessaan apua ja kuljetuksen. Virkamiehet ja virastot eivät pysty päättämään maksajasta!
Asia on helppo ratkaista: kaupunginhallitus antaa liikuntavirastolle rahaa käyttää kaupungin omaa palveluautoa jumpparyhmiin hakeutuvien noutamiseen silloin kun asiakas itse, lääkäri/terv.hoit./fysioterapeutti,kotihoito tai sosiaalivirasto ilmoittavat asukkaan tarvitsevan kotoa noudon ryhmään ilmoittautumisen yhteydessä.

TYÖTÄ RIITTÄÄ … TERVETULOA BULEVARDI 22:EEN
Kodin piirissä tapahtuvan syyspuuhastelun, lisäksi olen aloittamassa uutta päivävastaanottoa Ekbergin kahvilaa vastapäätä sijaitsevalla KLINIKKA 22 lääkäriasemalla.
Työtilojen järjesteleminen ja erilaisen erikoisosaamisen tarve erilaisissa terveydenhuollon tiimeissä näyttää olevan lisääntyvä toiminnan muoto. Hieman luonteeltaan kuin vuokratyöfirmojen kautta toimimista. Joka työpaikassa on eri luonne, kulttuuri ja työryhmä.
Asiakkailla onneksi/puolestaan fysioterapian viitekehyksestä katsoen samanlaiset huolet. Tosin ei yhtään täysin samanlaista vaivakuvaa; ainakin asiakkaan toimintaympäristö ja mielenkiinnon alueet vaihtelevat. Myös terapian tavoitteet ja avun tarpeet ovat yksilöllisiä, mikä on pidettävä mielessä oli palveluntuottaja sitten julkinen tai yksityinen. Monipuolisuus voi uuvuttaa mikäli sitä ei ymmärrä ottaa virikkeitä luovana ja uusiin ajatuksiin herättävänä.
Olen siis katutyöläinen! Työpaikkani sijaitsee Fredrikinkadun varrella Tehtaankadun Eiran sairaalasta Bulevardin Klinikka 22 kautta Eteläisen Rautatiekadun(Runebergink 5) Terveystaloon. Ihana työmatka ja monenlaisia työkavereita. Tervetuloa, vaikka vain kartoittamaan toimintakyvyn kannalta mahdollisesti esiin nousevia hälytyskohtia ja saamaan vinkkejä niiden kanssa elämiseen.

VETERAANIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNTA ALOITTAA SYYSKAUDEN
Ensimmäisessä kokouksessa käsittelemme apuvälinepalveluiden, kotiin vietävän avun sekä veteraaniväestön yleisen terveydenhuollon niveltymistä uuteen terveydenhuoltolakiin.

On äärimmäisen tärkeää, että kaikille ja kaiken ikäisille veteraaneille taataan hyvää elämänlaatua mahdollisimman hyvin turvaava apu ja hoiva sekä tavoitteellinen ja riittävä kuntoutus tarpeen mukaisena.
Veteraanien toimintakonsepteja voisi siirtää yleisesti ikäihmisten palveluihin ja mm. kuntoutukseen.
Ilman sodan kokeneiden suomalaisten panosta olisimme tänäkin päivänä keskellä yhteiskuntaa, jonka keskusteluaiheet ja ulkoinen olemus saattaaisivat olla nykyisestä paljonkin poikkeavat. Ainoastaan talousuhka ja tietotekniset haasteet saattaisivat olla samaa vakavuusluokkaa. Maanmyynnistä venäläisillekin keskusteltaisiin ehkä vähemmän…tai ainakin eri perspektiivistä.

KAUPUNKISUUNNITTELUKUNNAN JÄSENEKSI
Aloitin kuun alussa kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenenä. Kokouksissa puhuttavat Töölönlahden kaava, maanalaisten rakenteiden yhteydet ja mahdollisen keskuskirjaston ulkoasuun vaikuttava suunnittelukilpailu. Kirjastojen säilyminen Suomen sivistyksen perustana on pienelle kansalle tärkeää. Samoin kirjastopalvelujen monipuolisuus ja helppo saavutettavuus. Helsingissäkään lähikirjastojen toimintaa ei uitenkaan saa romuttaa kalliilla keskuskirjastolla.

< Takaisin

 





Tunnelmia viimeisestä vaaleja edeltävästä viikonlopusta:

(Klikkaa kuva isommaksi)



  Luvassa kaunis vaalisää!



 Lauantain sotilaskotisisarten yhteinen juhla. 



 Sotilaskotisisaria!



 Oma lippukuntani, Suomenlinnan Merisudet jatkaa saarivaltakunnan partioperinteitä edelleen sukupolvesta toiseen. Kiitos siitä fiksuille nuorillemme! Meidän aikuisten tehtävä on pitää yllä mahdollisuuksia toimia.

Terveiset Ahvenanmaalta!

Ahvenanmaan edustaja Fredrik Karlström on monitoimi-yrittäjänä mm. radiokanava- sekä rakennusalalla menestynyt ja asiantunteva elinkeinoelämän tuntija Pohjoismaiden neuvoston konservatiiviryhmässä. Malliesemerkki innovatiivisesta nuoresta yrittäjästä.



Jäinen meri Suomenlahdella



Joulukuusi 2010



Pitäjänmäkipäivässä Kansallisen Lastenliiton Helsingin piirijärjestön toiminnanjohtajan Pirjo Tolvasen kanssa 12. syyskuuta.



Laiturikuva



Vallisaaressa heinäkuussa 2010



Karhuvaara ja Mäkelä partioparlamentin rastivahteina 24.4.2010:



Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Tukhomassa 26-29.11.2009:



Turussa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa:



Jos rakastat - elokuvan kuvauksissa kesähelteillä eduskuntatalon portailla Outi Mäkelän kanssa: