Arja Karhuvaara

Järkevän terveystalouden perusta

  • sekä sosiaali- että terveyspuolen ennaltaehkäisevään toimintaan kohdennetaan voimavaroja nykyistä enemmän. Lapset, perheet, kouluikäiset pyritään hoitamaan eri toimintamuotojen yhteistyöllä niin, että heistä kasvaa terveitä ja sosiaalisesti pärjääviä aikuisia, jotka kykenevät kantamaan vastuun sekä itsestään että lähiympäristöstään.
     
  • laajennetaan ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä koko kaupungin alueelle ja varmistetaan asiakkaiden seuranta ja toimintamuodon jatkuminen
     
  • lisätään sekä henkilökuntaa että toimintamuotoja perusterveydenhoitoon, nopeutetaan hoitoonpääsyä, jotta mahdolliset komplikaatiot, erikoissairaanhoidossa hoitaminen sekä sairauspoissaolot vältetään tai niiden määrää vähennetään
     
  • on uskallettava kokeilla uusia, totutusta poikkeavia toimintamalleja, käytettävä
  • sosiaalista luovuutta toimintamuotojen kehittämiseen
     
  • kuntoutushenkilöstön määrää ja aktiivista työotetta on vahvistettava, jotta estetään/vähennetään toimintakykyyn vaikuttavia haittoja, nopeutetaan potilasvirtaa sairaaloissa ja lisätään elämänlaatua vaikeavammaisten ja ikäihmisten kotihoidossa
     
  • toimintakykyisempi hoidettava vähentää myös hoitohenkilöstön ja omahoitajien työn kuormittavuutta
     
  • rahat tähän saadaan vähentyneistä sairaalapäivistä ja työstäpoissaoloista, jaksavampana henkilöstönä ja vähentyneistä lääkemenoista
     
  • julkisen terveydenhuollon ja yksityisten lähipalvelujen yhteistyötä saman potilaan hoitamisessa on pystyttävä käyttämään hoitopäätösten ja tutkimusten nopeuttamiseksi. Tämä voi tapahtua joko palvelusetelillä tai ostopalveluna
     
  • pitkäaikais-ja toipikaskotipaikkoja on oltava avohoidon rinnalla turvaamassa vanhuksen turvallinen ja monipuolinen hoivatarve