Arja Karhuvaara

Oma Helsinkini

  • kaupunkimme ydinkeskustaa tulee kehittää asuin- ja palvelualueena, ei monumentaalisena julkisten virastojen ja museoiden keskittymänä. Kekseliäin rakenneratkaisuin tulisi pyrkiä siihen, että vanhoissakin rakennuksissa sallittaisin kolmen sukupolven rakentamisratkaisut, jotka osaltaan helpottaisivat lapsien ja vanhusten turvaa eri elämäntilanteissa
     
  • kaupungin eri virastot voidaan hyvin siirtää nykyisin keskustan ulkopuolella tyhjilleen jääneisiin koulu- ja liikerakennuksiin pois senaatintorin kallilta liikepaikoilta ja vuokrata vapautuvat tilat joko yrityksille, asunnoiksi tai edustustiloiksi
     
  • raitiovaunuliikennereittejä suunniteltaessa täytyy ensisijaisesti miettiä palvelut, joihin linjalla tulee helposti päästä, sitten huomioida kyseisen alueen omien asukkaiden tarvitsemat kulkureitit, katujen varsilla olevien yritysten tarvitsema huolto- ja asiakastila sekä maastoprofiilin vaikutukset linjareittiin. Näin reitti hyödyntää käyttäjiä ja aiheuttaa mahdollisimman vähän melu- ja liikennevaarahaittoja alueen asukkaille
     
  • lähikoulut ja kirjastopalvelut, posti, kauppa ja lähipankit ovat myös osa jokapäiväistä elämisen tukiverkkoa. Niihin on helppo kulkea pienenä, pitkän työpäivän jälkeen ja silloin kun jalat eivät enää tahdo kantaa